sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

MXP (Metoksifenidiini)

MXP on dissosiatiivinen anesteetti, joka vaikutukseltaan muistuttaa MXE:tä ja DXM:ää, tuoden kuitenkin mukaan myös omat erityiset vivahteensa. Olo on dissosiatiiviksi poikkeuksellisen selkeä ja siirtymistä holen ja normaalimaailman välillä on kuvattu tämän aineen kanssa erityisen helpoksi. Aineella on voimakas antidepressiivinen vaikutus sekä vaikutusaikanaan että seuraavina päivinä.



Annostus ja vaikutukset – Erowidin mukaan vaikutukset alkavat tuntua oraalisesti otettuna 0.05 g annoksilla ja voimakkuus kasvaa tuntuvasti 0.1 g yläpuolella. 0.15 g vie jo pitkäksi aikaa tripille. Nieltynä vaikutukset alkavat 1-2 tunnin kuluessa.

Alkamista voi nopeuttaa pitämällä ainetta kielen alla, jossa se kuitenkin aiheuttaa voimakasta kirvelyä. Kipu menee ohi, eikä limakalvoille näytä jäävän vaurioita.
Nopeammat nousut onnistuvat myös nenän kautta, jossa aine ei kirvele paljoa (muistuttaa lähinnä piriä). Plugattuna tai lihakseen pistäessä (IM) aine ei aiheuta kipua.

Annokset ovat muilla käyttötavoilla saman suuntaisia kuin oraalisesti, mutta erityisesti IM-käytössä kannattaa aloittaa varovaisemmalla annoksella. Lisäksi tulee huomioda aineelle kehittyvä, ilmeisesti muutaman päivän kestävä toleranssi.

Veteen liuottaessa tarvitaan 1 ml vettä per 0.02 g MXP:tä.

Vaikutusaika on huomattavan pitkä ja riippuu voimakkaasti annoksesta. Trippailua sisältävä osuus kestää useita tunteja ja jälkioloja esiintyy kovemmilla annoksilla myös seuraavana päivänä, eli kannattaa varata ylimääräinen vapaapäivä.

Suosittelemme raskaampien trippien jälkeen vähintään kuukauden taukoa ennen seuraavaa dissottelua ja kevyemmistäkin on syytä pitää taukoa välissä, vaikka miten mukavalta tuntuisi ottaa seuraavana päivänä uusiksi. Taukoja pitämällä vältät riippuvuuden, eikä toleranssikaan pääse nousemaan.
Jatkuvan käytön riskit – Pitkään jatkuneen käytön lopettaminen voi aiheuttaa vieroitusoireita, kuten unettomuus, väsymys ja masennus. Jatkuva säännöllinen käyttö (monta kertaa viikossa) todennäköisesti ketamiinin tavoin heikentää muistia, oppimiskykyä ja kielellisiä kykyjä. Kuten ketamiinin kanssa, satunnaiskäyttö tuskin on haitallista edellä mainituille taidoille ja käytön loputtua ongelmat todennäköisesti poistuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti